Tiraspol on Moldovan ja Ukrainan välissä olevan separatistisen Dnestrin moldavialaisen tasavallan, Nistrenian, Pridnestrovien eli Transnistrian pääkaupunki. Rakkaalla lapsella on monta nimeä.
Separatistista Transnistriaa on luonnehdittu monin varsin arveluttavin mainesanoin:
Lännessä sen sanotaan olevan esimerkiksi ihmiskaupan ja laittoman asekaupan ”musta aukko”, ”Euroopan pikku Afganistan”, ”aikakone, joka vie sinne matkustavan Tintti-sarjakuvien maailmaan”, Bertolt Brechtin ja Kurt Weillin musiikkinäytelmän Mahagonnyn kaupungin nousu ja tuho Mahagonny, ”Euroopan ruutitynnyri”, ”kommunistinen reliikki Euroopan kartalla”, ”kommunistinen teemapuisto” sekä ”Neuvostoliiton ulkomuseo”, ”joka edelleen haluaisi olla osa Neuvostoliittoa”, tahi ”Euroopan omituisin maa” ja ”vaarallinen leikkivaltio”, joka kuulostaa ”sarjakuvapiirtäjä Hergén Tintti-albumeihinsa keksimältä valtiolta. Siis Syldavian ja Bordurian rajanaapurilta."
Transnistria kuuluu Abhasian ja Etelä-Ossetian kanssa samaan Demokratian ja kansojen oikeuksien yhteisöön. Edellä mainitut kaksi Georgian kansainvälisesti tunnustettuun alueeseen kuuluvaa tasavaltaa sekä Azerbaidžanin keskellä sijaitseva, itsenäiseksi julistautunut Vuoristo-Karabah ovat tunnustaneet Transnistrian itsenäisyyden. Tilannetta muun muassa näissä tunnustamattomissa valtioissa ja näillä kiistanalaisilla alueilla kutsutaan jäätyneeksi konfliktiksi tahi jähmettyneeksi konfliktiksi.
Me - Tarzan ja Jane - kävimme Tiraspolissa päiväseltään 15.7.2009, vaikka Transnistrian alueelle matkustamista ei ulkoasiainministeriö suosittelekaan. Lähdimme matkalle Chisinaun keskusliikenneasemalta (Gara Centrală or. Chişinău), jossa minibussien kuljettajat huutelivat minibussiensa matkareittejä. Kovaäänisin Кишинэу-Бендер-Тирасполь vei voiton. Bussikuskin huuto kuulosti moldovalta, mutta saattoi se toki venäjää tai ukrainaa.
 |
| Tarzan Bloch Chisinaun keskusliikenneasemalla. |
Muuten, pieni ekskurssi: Chisinaussa ei paljoa moldovaa (eli romaniaa) juuri kuulunut, vaan siellä kuului venäjää (tai ukrainaa), mutta toki moldova näkyi kaikissa virallisissa kirjoituksissa ensin, ennen venäjää. Eikä juuri käytäviltä vuoden 2009 Moldovan parlamenttivaaleilta voinut mitenkään välttyä - ei televisiossa eikä kaduilla. Vaalikampanjointi oli - katsottiinpa sitten Partidul comunistilorin tai Partidul liberalin televisiomainoksia - melkoisen suorasukaista. Meillä Suomessahan meni herne nenään jo niistä SAK:n ökyporvarimainoksista - konsensuksen hengessä yli puoluerajojen.
Mutta takaisin asiaan ja Tiraspoliin: Me kaksi siis hyppäsimme muiden mukaan minibussiin, joka kulki reittiä Chisinau-Bender-Tiraspol. Vaikka Bender on Dnestr- eli Nistrujoen oikealla rannalla, se on osa Dnestrin moldavialaista tasavaltaa. Benderin me suomalaiset muistamme parhaiten Benderin kalabaliikista (1713).
Matkalla Tiraspoliin istui minibussissa muun muassa muuan isä pienen poikansa kanssa. Pikkupoika sanoi monen monta kertaa, että 'tirapoi', ja isä jaksoi aina kärsivällisesti korjata, että 'tiraspol'. Kaikki tämä oli puhekuplissa tietysti kyrillisin kirjaimin: Тирасполь.
Transnistrian-puoleinen rajanylityspaikka näytti puomeineen ja parine parakkeineen lähinnä isolta tiesululta, vaikka Transnistrian neuvostohenkinen vaakuna maantien ylittävässä riemukaaressa olikin kovin näyttävä ja hieno.
Rajamuodollisuudet menivät - monista ennakkotiedoista poiketen - Transnistriaan siirtyessämme varsin vaivattomasti. Yksi syy saattoi olla se, että me saimme selvitettyä koppalakkisille rajamiehille ja tullimiehille, että tarkoituksemme on olla Tiraspolissa vain yksi ainoa päivä. Toinen syy saattoi olla se, että takanamme seisoi rajamuodollisuuksien ajan linja-autonkuljettajamme, joka käsittääkseni antoi virkavallan ymmärtää, että bussi on täynnä malttamattomia ja kohta vihaisia matkustajia, jos ei homma ala pikku hiljaa hoitua. Hänen läsnäolonsa saattoi olla syynä myös siihen, että rajamuodollisuuksia ei tarvinnut vauhdittaa passin väliin sujautetuilla seteleillä.
Mutta oli miten oli, takaisin minibussiin kävellessämme autonkuljettaja pyyteli meiltä anteeksi ja sanoi selvällä englannilla, että Russian democracy. Minä vastasin siihen yhtä sujuvalla venäjälläni, että нет проблем.
 |
| Tarzan Bloch Tiraspolin keskusliikenneasemalla. Asemarakennuksen katolla lukee gara kyrillisin kirjaimin moldovaksi ja вокзал venäjäksi. |
Heti Tiraspolin keskusliikenneasemalle saavuttuamme me vaihdoimme itsellemme paikallista valuuttaa yhdessä aseman lähellä olevassa kauppakojussa, jollaisia siellä oli useita ja joista sai ostaa vaikka mitä. Transnistrian rupla (PRB) on vapaasti vaihdettava valuutta.
Koska meillä ei ollut sen kummempaa matkasuunnitelmaa eikä edes Tiraspolin kaupungin karttaa, me muun muassa hortoilimme päämäärättä siellä sun täällä. Me piipahdimme Hotel Timotyn vastaanottotiskillä, asioimme postissa, kävimme kahvilla ja ostimme matkamuistoksi pullon paikallista ylpeyttä, KVINT-brandyä.
Myöhemmin meitä harmitti, että me typerykset ostimme ainoastaan yhden pullon. Mikä ihmeen säästäväisyys se juuri silloin meihin iski, kun puoli litraa laadukasta brandyä maksoi pari euroa!
Me olimme muutenkin ehkä vähän turhan varovaisia, vaikka matka alkoi lupaavasti ja rajamuodollisuudet sujuivatkin ongelmitta. Tuntui kuitenkin turvallisemmalta olla ottamatta valokuvia esimerkiksi silloin, kun näkyvillä oli koppalakkisia virkavallan edustajia.
Tiraspolin kylänraitilla ei näkynyt paljonkaan ihmisiä. Kylätie oli hiljainen, niin hiljainen. Tiraspolin kaupunki tuntui olevan kovin autio ja tyhjä, mutta syy saattoi olla kuuma iltapäivä.
Tiraspolissa näkyi tietysti kaikkialla monialayritys Sheriff eli Шериф - niin kuin sen kuuluikin näkyä. Siellä näkyi myös itävaltalainen Райффайзенбанк, jonka on väitetty sotkeutuneen venäläismafian rahanpesuun.
Yllätykseksemme Tiraspolissa oli myös suomalaisväriä. Rannilan talonrakennustarpeita myyvä kauppaliike oli Karl Liebknechtin kadun varrella - kaupungin parasta hotellia, Hotel Timotya vastapäätä. Jonkin verkkolähteen mukaan "the company is not active", mutta ei Rannila kyllä kovin passiiviseltakaan näyttänyt.
 |
| Rannila Karl Liebknechtin kadulla. Karl Liebknechtin kadulla ajaa auto, jota ajaa varmaan joku Lonely Rider, koska kylätie on hiljainen, niin hiljainen. |
Käväisimme Hotel Timotyssa, jossa kysyimme, voiko siellä syödä. Valitettavasti ei voinut. Timotyn vastaanottotiskin takaseinällä oli tasavallan tuolloisen presidentin Igor Smirnovin valokuva. Perustajaisä Smirnov oli Transnistrian ensimmäinen päämies ja presidentti.
Tiraspolissa ovat käyneet myös monet muut, muun muassa Mannan matkamuistojen Anna ja Marika:
Kyseessä on alue, joka on toiminut itsenäisen valtion tavoin pian kaksikymmentä vuotta, ollen silti edelleen osa Euroopan köyhintä maata, Moldovaa (tosin tämänhän Transnistria kieltää täysin). Venäjä-myönteisen ja Neuvosto-kaipuisen Transnistrian itsenäisyyttä ei ole käsittääkseni tunnustanut yksikään muu (kansainvälisesti tunnustettu) valtio, ja siihen pyrkiäkseen Transnistrialla on vielä pitkä ja kivinen tie kuljettavana. Silti, paikassa vierailtuani ja Andrein kanssa puhuttuani ymmärrän Transnistrian merkkaavan aivan omaa paikkaansa Euroopan kartalla. Tuskin erehtyisin enää puhumaan Transnistriasta Moldovana - ja kuinka voisikaan, kun näissä kahdessa eri paikassa on omat rahansa, rajansa, postimerkkinsä, armeijansa, "valtiojohtonsa" ja täysin vastakkaiset poliittiset pyrkimyksensä.
Vaikka Transnistrialla on muun muassa omat postimerkkinsä,
täytyivät tasavallan pääkaupungista Tiraspolista Suomeen lähetettävät postikortit varustaa Moldovan tasavallan postimerkeillä. Eli Dnestrin moldavialaisen tasavallan omat postimerkit kelvannevat käytännössä ainoastaan tuon kansainvälistä tunnustusta vailla olevan alueen sisäisessä postiliikenteessä.
Pikku hiljaa me kävelimme suurin piirtein samaa reittiä takaisin asemalle. Koimme palaillessamme rappioromantiikkaa, emmekä olleet aivan varmoja, oliko vapunpäivän mukaan nimetty maatalousteollinen tehdas enää toiminnassa.
 |
| Vapunpäivän mukaan nimetty "agro industrial firm" Консервный завод «1 Мая». |
Bussiliput ostimme aseman lippukassalta, ja aseman vessa oli siisti. Me palasimme samaa reittiä Tiraspolista Benderin kautta takaisin Chisinauhin.
Vasta paluumatkalla Tiraspolista Chisinauhin me näimme suuren ja mahtavan jalkapallostadionin. Se oli ja on monialayritys Sheriffin omistaman FC Sheriff Tiraspolin kotikenttä. Vaikka Sheriff on dnestriläinen firma, sen verkko-osoitteen maatunnus on Moldovan .md, ja vaikka FC Sheriff Tiraspol on dnestriläinen jalkapallojoukkue, se pelaa Moldovan pääsarjassa (Divizia Națională).
Paluumatkan rajamuodollisuudet sujuivat vieläkin jouhevammin kuin Tiraspoliin mennessä. Paluumatkalla ainoastaan Moldovan tasavallan rajaviranomaiset tarkistivat passimme.
Kaikesta huolimatta minä sanon saman kuin Anna Kontula:
Transnistrian kummallisessa todellisuudessa on jotain, mikä viehättää minua kovasti. Sen pieni ja köyhä väestö päätti ryhtyä kansaksi ja perusti oman valtion kansainvälisestä paheksunnasta välittämättä. Sen ihmiset elävät omaa pientä arkeaan suurvaltojen politiikasta välittämättä, niin kuin tavalliset ihmiset missä tahansa maailman kolkassa: lapset pitää ruokkia, pyykit kuivata, talot rakentaa ja merkkipäivät juhlia läheisten seurassa – myös maassa, jota ei ole.
Tällaisia maita - siis maita, joita ei ole - on monia muitakin. Ne ovat tunnustamattomia valtioita ja kiistanalaisia alueita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti