Krimin kriisi muistuttaa Neuvostoliiton hajotessa syntyneitä niin sanottuja jäätyneitä konflikteja. Näitä ovat Abhasia ja Etelä-Ossetia, joista Georgia ja Venäjä kiistelevät, sekä Vuoristo-Karabah, josta Armenia ja Azerbaidzhan ovat sotineet. Näiden alueiden valtiollinen ja oikeudellinen asema on vähintään epäselvä.
Transnistria on näistä konflikteista lähinnä Euroopan unionia. Se on kapea kaistale Moldovan ja Ukrainan välissä, Dnestrjoen vasemmalla rannalla, Moldovan kansainvälisesti tunnustettujen rajojen sisällä.
Transnistria julistautui itsenäiseksi Neuvostoliitosta syyskuussa 1990 Neuvosto-Moldavian suvereenisuusjulistuksen jälkeen. Kun Neuvosto-Moldavia julistautui itsenäiseksi Moldovan tasavallaksi vuotta myöhemmin, täytti Transnistria omasta mielestään tuolloin jo kaikki itsenäiselle valtiolle asetetut tunnusmerkit.
Transnistria nojaa itsenäisyytensä – ja sen kanssa ristiriidassa olevan tahtonsa liittyä osaksi Venäjää – neljään peruspilariin. Ne ovat kansojen itsemääräämisoikeus, Moldovasta erillinen historia, Transnistrian erityisyys verrattuna Moldovaan ja Molotovin–Ribbentropin sopimuksen salaisen lisäpöytäkirjan seurausten purkaminen.
Krimin alueparlamentti ei voi vedota Transnistrian tavoin Molotovin–Ribbentropin sopimuksen salaisen lisäpöytäkirjan seurausten purkamiseen, mutta Krim vetoaa siihen, että Krim oli Hruštševin lahja Venäjältä Ukrainalle vuonna 1954. Transnistria kuului oman näkemyksensä mukaan Moldaviaan vain vuodet 1940–1990. Sekä Transnistria että Krim voivat ainakin omasta mielestään perustellusti vedota erilliseen historiaan – Transnistria Moldovasta ja Krim Ukrainasta.
Transnistria vetoaa erityisyyteensä, muun muassa siihen, että siellä on kolme tasavahvaa kansallisuutta – moldovalaiset, venäläiset ja ukrainalaiset – toisin kuin Moldovassa. Myös Krim voi vedota siihen, että se on väestökoostumukseltaan erilainen kuin Ukraina.
Transnistria vetoaa myös kansojen itsemääräämisoikeuteen. On sitten toinen juttu, ovatko transnistrialaiset tai krimiläiset kansakunta vai ei. Eikä YK:n peruskirjan tarkoittama itsemääräämisoikeus välttämättä tarkoita alueen itsenäistymistä saati Venäjään liittymistä, mutta tämän kiusallisen varauksen sekä Transnistria että Krim ohittavat. Molempien tulkinnan mukaan itsemääräämisoikeus menee kummankin emämaan alueellisen koskemattomuuden edelle.
Myös Transnistriassa on järjestetty kansanäänestyksiä alueen itsenäisyydestä. Esimerkiksi vuonna 2006 järjestetyssä äänestyksessä voitti kanta, jonka mukaan Transnistria haluaa ”itsenäistyä” – ja liittyä osaksi Venäjää. Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö väitti jo etukäteen äänestystä epäreiluksi ja kieltäytyi lähettämästä vaalitarkkailijoita. Transnistrian mukaan paikalla oli satoja kansainvälisiä tarkkailijoita ja journalisteja, mutta ei kuitenkaan Etyjistä.
Näin näyttää käyvän myös Krimillä. Erona on se, että Transnistriaan ei Etyjin vaalitarkkailijoita lähtenyt, mutta Krimille ei Etyjin tarkkailijoita päästetä.
Krimillä on nyt sekava joukko erilaisia asevoimia. Transnistriassa on niin omia, Moldovan kuin Venäjänkin joukkoja. Venäläisiä pidetään miehitysjoukkoina eikä Moldovan perustuslain mukaan sen alueella saisikaan olla vieraita joukkoja, mutta ne ovat siellä vuoden 1992 Transnistrian sodan jälkeen tehdyn aseleposopimuksen nojalla rauhanturvajoukkoina.
Venäjä on suhtautunut vältellen Tiraspolin haluun liittyä osaksi Venäjää. Transnistria sopinee Venäjälle pelinappulaksi jarruttamaan sitä, että Moldova lähentyisi Euroopan unionia tai – mikä vielä pahempaa – Natoa. Ellei Krimiä nyt suorastaan liitetä osaksi Venäjää, sen rooli voi muodostua samanlaiseksi suhteessa Ukrainaan.
Transnistrian konfliktin ratkaisemiseksi on käyty lukuisia neuvotteluja, mutta tuloksetta. On jopa esitetty, että ratkaisun puute voi olla parempi kuin huono ratkaisu. Huonoin on aseellinen. Sopii toivoa, että Krimillä päästään rauhanomaiseen ratkaisuun eikä Krimistä tule uutta ja hankalaa jäätynyttä konfliktia.
Tuleeko Krimistä seuraava jäätynyt konflikti?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti