maanantaina, kesäkuuta 09, 2014

Krim - Donbass - Transnistria: "Kovempia pakotteita"

Maanantaina 2. kesäkuuta kirjoitti Jyrki Kuusirati:
Teppo Tiilikaisen ”Kovempia pakotteita” (SK 22/30.5.2014) kaipaa muutamia tarkennuksia ainakin Transnistriaa koskien.

Transnistria ei oman näkemyksensä mukaan itsenäistynyt ”yksipuolisesti Moldovasta 1991”, vaan se antoi itsenäisyysjulistuksensa jo vuonna 1990. Samana vuonna Moldavian sosialistinen neuvostotasavalta antoi oman suvereenisuusjulistuksensa, mutta se julistautui itsenäiseksi Moldovan tasavallaksi vasta vuotta myöhemmin, vuonna 1991. Tällöin Transnistria oli ollut jo vuoden enemmän tai vähemmän itsenäisenä. Transnistrian sota käytiin vuonna 1992, jonka jälkeen solmittu aselepo jätti alueen tilanteen silleen. 

Transnistrian jäätyneen konfliktin ratkaisemiseksi on tehty lukuisia ratkaisuyrityksiä konfliktin eri osapuolten kesken, mutta toistaiseksi tuloksetta. Tosin usein se, ettei saada aikaan minkäänlaista ratkaisua, voi olla parempi vaihtoehto kuin se, että saadaan aikaiseksi huono ratkaisu. Sotilaallinen ratkaisu olisi se kaikkein huonoin.

Se on sitten toinen juttu, että Krimin nykyisellä pääministerillä Sergei Aksjonovilla samoin kuin nykyisellä Donbassin nostoväen komentajalla Igor Strelkov-Girkinillä – joka aiemmin osallistui Krimin alueparlamentin miehitykseen Simferopolissa – on kummallakin menneisyytensä myös Transnistriassa.
Kuusiratin kommenti Tiilikaisen kirjoitukseen "Ukrainan ulkoministeri: Venäjän painostaminen vaatii kovempia pakotteita" on luettavissa myös Suomen Kuvalehden verkkosivuilla.

1 kommentti:

Jyrki Kuusirati kirjoitti...

Jyrki Kuusiratin samainen kommentti on julkaistu nimellä "Transnistrian jäätynyt konflikti" myös Suomen Kuvalehdessä 24/13.6.2014.