torstaina, toukokuuta 14, 2015

Helatorstaina: hiihtoloma Roomassa

Terveiset (Vatikaanista ja) Roomasta! josta tulimme torstaina. Olihan siellä nähtävää joka askeleella, ja asuimmekin todella likietuisella paikalla Corso Vittorio Emanuelen lähellä Via del Pellegrinolla Campo de' Fiorin lähellä. Eli kävelimme melkein joka paikkaan. Vain Colosseumiin menimme paikallisbussilla. Kävin myös juutalaisessa museossa ja synagogassa, jonne turvatoimien läpi, koska kaikenlaista ikävää on kuulemma sattunut. Kipa päässä oli olo kuin juutalaisella. Suosittelen Roomaa, ja sinne vielä joskus uudestaan.

Boulardii Travel. 
Sunnuntaina 1.3.2015 lensimme sinivalkoisin siivin Helsinki-Vantaalta Fiumicinoon. Leonardo da Vincin (1452–1519) mukaan nimetystä Fiumicinosta me ehdimme lentokenttäbussiin, ja matkan maksoimme käteisellä. Meitä neuvottiin jäämään Stazione di Terminin sijaan pysäkille, joka on lähellä Vatikaania, koska sieltä pääsisi kaikkein nopeimmin ja helpoimmin minihostelliimme Via del Pellegrinolle - jalan. Kävelimme Tiberin yli. 

"Monet viemärinkansissa olevat SPQR:t ovat peräisin Benito Mussolinilta, joka käytti tätä lyhennettä propagandassaan", tietää Wikipedia.  
Maanantaina kävelimme joen yli ja kävimme Vatikaanivaltiossa. 
Vatikaanissakaan ei jaksettu jonottaa enää mihinkään museoon, kun Pietarinkirkkoon jonottamisessakin oli mennyt jo tunti. 
Matkan jälkeen opin serkkupojaltani kaksi (2) huomionarvoista seikkaa Vatikaanivaltion ja Italian tasavallan välisistä suhteista: 
Vatikaanin postilaatikko, joka on vessojen lähellä, on kiinni Vatikaanivaltioon kuuluvassa seinässä, mutta törröttää Italian tasavallan ilmatilassa.

Kun tulee Vatikaanin yleisövessoista ulos, astuu Italiaan. Raja seuraa rakennusten seiniä muualla kuin Pietarinkirkon aukiolla. Eli oikeanpuoleisen pylväskäytävän ja vessojen väliin jäävä kapea suikale onkin Italiaa. 

Kiinan tasavallan suurlähetystö. 
Maanantain illallisen söimme Fattoincasassa - yhdessä niistä. 

Tiistaina paistoi aurinko. Tiistaina kävimme Largo Argentinassa - paikassa, jossa sanottiin: "Et tu, Brute", 
Rom war eine Stadt, und alle Römer / hatten in den Adern heißes Blut. /Als sie Cäsar einst tyrannisch reizte, / kochte es sofort in Siedeglut.  
Nicht die Warnung konnte Cäsar hindern: / "Hüte vor des Märzes Iden dich!" / Er verfolgte seine frechen Ziele / und sah schon als Herrn der Römer sich.  
Immer schlimmer schlug ihn die Verblendung, / nur sein Wort galt noch im Capitol. / Und den weisen Rat der Senatoren / schmähte er gemein und höhnisch Kohl.  
Da kam stolzes Römerblut ins Wallen. / Selbst der Freund bleibt keinem Cäsar treu, / wenn ihn dieser nur für seine Zwecke / kalt mißbraucht und sagt es ohne Scheu.  
Heimlich trafen nachts sich die Verschwörer / und beredeten voll Eifer sich. / Und genau am Tag der Märzesiden / gab ihm Brutus den verdienten Stich.  
Cäsar sank von seinem Sitz und stierte / seinen Mörder an, als ob’s nicht wahr. / "Et tu, Brute" — rief er auf lateinisch, / wie es dort die Landessprache war. 
Lasse keiner sich vom Wahn verführen / daß er mehr als jeder and’re gelt: Cäsar wollte / mit dem Schwert regieren und ein Messer hat ihn selbst gefällt. 
mutta oli siellä myös Colonia Felina Torre Argentina eli paljon gatti di Roma

Area Sacra di Largo Argentina & Colonia Felina Torre Argentina
Sitten jatkoimme näennäisen päämäärätöntä kävelyä pitkin Roomaa. Olin Piazza della Rotondalla ensin vähän vappufiiliksiksissä - auringonpaistetta ja proseccoa - ja istuimme myöhemmin Espanjalaisilla portailla. "Oi, Rooma, Rooma..." 

Tiistaina sain olla kipa päässä. Se oli ensimmäinen kertani synagogassa. 

Museo Ebraico di Roma
Tiistaina päivällä jossain välissä söimme Obicàssa - jossain niistä Rooman kolmesta Obicàsta.

Tiistai-iltana ei sitten enää ollut signaalia - ei Azzurran televisiossa eikä oikeastaan missään muuallakaan. 

Nessun segnale! 
Keskiviikkona nautimme aamulla taas terveellisen aamupalan, muun muassa munkin. Munkissa oli vaniljatäyte. Ja illallinen on ainakin toistaiseksi ollut vielä italialaisempi kuin aamiainen.

Italialainen aamupala. 
Rooman aamupalat olivat silkkaa hiilihydraattia. Proteiineja ei ollut kuin kahvissa!

Keskiviikkona kävimme Colosseumilla ja kävelimme sieltä aamupalan voimin ja muun muassa Santa Maria Maggioren kautta Terminille. Kompassi on tarpeen kaupungissakin.
Asuttiin Via del Pellegrinolla, ja sieltä käsin oli näppärä käydä vaikka missä - jalan.  
Stazione Terminissä on taasen se hyvä puoli, että sieltä pääsee vaikka millä ja vaikka mihin. Keskiviikkona tehtiin niin, että ensin mentiin bussilla 64 mahdollisimman lähelle Colosseumia ja sitten käveleskeltiin Colosseumilta muutaman pysähdyksen taktiikalla Terminille ja palattiin 64:lla Corso Vittorio Emanuelelle eli kylän pintaan ja majapaikkamme lähelle takaisin.  
Asuntomme sijainnista johtuen me emme menneet bussilla kuin ainoastaan tuona yhtenä päivänä, ja kertalippukin taisi olla vain 1,5 €. Eli meidän ei kannattanut ostaa mitään turistipassia tms., varsinkin kun kävimme vain parissa maksullisessa museossa - Colosseumilla ja juutalaisessa museossa/synagogassa. Vatikaanissakaan ei jaksettu jonottaa enää mihinkään museoon, kun Pietarinkirkkoon jonottamisessakin oli mennyt jo tunti. 
Keskiviikkoiltana söimme upean illallisen kotikatumme Cantina Luciferossa. Kovin kauaksi emme viitsineet kävelläkään, koska satoi aika lailla. Kaikki oli hyvää, ja tämä Lucifero - joka on niistä kahdesta Luciferosta kuulemma se "ei niin loistava" - oli Rooman pyhiinvaellusmatkamme paras:
We were lucky to stumble into this restaurant on a rainy evening. The host was welcoming but not pushy, her recommendations were excellent and again not overwhelming. We chose prosciutto and crostinis with honey and duck as starters that we enjoyed with a complimentary glass of prosecco. We skipped the primi, and had excellent beef (with roasted potatoes that were the only mediocre part of the dinner) and lovely chicken with chickory as main courses. We were able to taste the wine (and the after-dinner dolces) before ordering, and got to nibble complimentary pastries with our coffees. 
Torstaina matkasimme kotia. Torstainakin satoi. 

Fiumicinoon menimme hotellin kautta tilatulla taksilla. Jälleen kiinnitin huomioni italialaiseen liikennekulttuuriin: Vieressämme ajoi auto, jonka kuljettajan vasemmassa kädessä oli puhelin, ja oikea käsi selitti. Eihän italiaa voi puhua kädet taskussa! Liikenne saattoi olla hiukan kaoottista, mutta ei aggressiivista niin kuin Moskovassa. Tielläliikkujat olivat huomaavaisia, ja jalankulkija pääsi kyllä kadun yli, kunhan meni. Enkä missään ole nähnyt niin hienoa vetoketjua kuin lentokentälle matkatessamme. 

Eikä ollut muutenkaan hassumpi loma: syödä hiihtolomalla ulkona italialaista jäätelöä! "Nauru, laulu aina siellä helkkää, / yö ja päivä tenhoa on pelkkää.

sunnuntaina, toukokuuta 03, 2015

Sunnuntai-iltana: Saturnuksen renkaat

Sunnuntaina 19.4.2015 linja-automatkalla Rovaniemeltä Kemiin luin loppuun W. G. Sebaldin Saturnuksen renkaat - Pyhiinvaellus Englannissa (1995, suom. 2010) - kirjan, joka lukee meitä.

Saturnuksen renkaissa on paljon enemmän musiikkia kuin tähtitiedettä: iltamusiikkia, oopperamusiikkia, sotilasmusiikkia, surumusiikkia kuolon kohdatessa, sellomusiikkia, pianomusiikkia ja oratoriomusiikkia, ooppera-alkusoittoja, marsseja ja hautajaisissa soitettu pavane, sotilasmarsseja ja surumarssi. Saturnuksen renkaissa kuuluu ilta ja yö, ja myös kuolema on läsnä.

Saturnuksen renkaitten musiikista saisi aikaan kokonaisen konsertin, joka sopisi kaikkein parhaiten puhallinorkesterille tai sotilassoittokunnalle. Sovituksia ja soitinnuksia on sopivasta sellomusiikista ja pianomusiikista yllin kyllin.

Myöskään musiikillisia anakronismeja ei kannata pelätä (siis sitä, että kaikki ne nimettömäksi jääneet musiikkkappaleet eivät välttämättä ole nimenomaisen, romaanissa kerrotun aikansa hengentuotteita) jos konsertista haluaa sopusuhtaisen kokonaisuuden, varsinkin kun "Sebald jättää lukijan epävarmuuteen siitä, mikä on faktaa mikä fiktiota". Eikä vihoviimeiseksi kannata valita Messiaan Hallelujaa, jos haluaa toivottaa iltamusiikkia kuuntelemaan tulleille hyvää yötä ja "levolle päästyäsi nuku hyvin".

Yksityiskohta kirjan Saturnuksen renkaat kannesta. 

Musiikkia W. G. Sebaldin romaanista Saturnuksen renkaat 

ja puheen jälkeen, sanoi Frederick Farrar, eräs pikkukadetti nimeltä Francis Browne, jota en vielä tänä päivänäkään ole unohtanut, puhalsi trumpetillaan iltasoiton (62).
  • iltasoitto 
torvisoittokunta parhaillaan soittaa iltaserenadina Tannhäuser-alkusoittoa (130). 
En enää tiedä, miksi silloin aikoinaan yleensä matkustin Waterloohon. Mutta sen muistan, että bussipysäkiltä kuljin pitkin peltoaukeaa ja ohi hökkelimäisten mutta silti korkeiden talojen kohti muistopaikkaa, jossa oli pelkkiä matkamuistokojuja ja halpoja ravitsemusliikkeitä. Kävijöistä ei näkynyt jälkeäkään sinä lyijynharmaana joulunaluspäivänä, ymmärrettävää kyllä. Ei edes ainuttakaan koululuokkaa. Mutta ikään kuin kaikkea autiutta uhmaten marssi paikkakunnan muutamalla harvalla kujalla Napoleonin aikaisiin asuihin sonnustautunut joukko rumpujaan ja torviaan soittaen (142–143). 
Ei kuulunut viimeistä huokausta, ei viimeisiä sanoja eikä viimeistä toiveikasta pyyntöä: Lend me a looking glass; if that her breath will mist or stain the stone, why, then she lives. Ei, ei mitään. Kaikki oli hiljaista ja mykkää. Sitten hiljaa, kuin aavistuksena, surumarssin säveliä (195). 
  • surumarssi 
kuolemanhiljainen alkutalven kuva, joka saa minut joskus ihmettelemään, mahtoiko se sittenkin olla aistiharhaa, etenkin kun kuvaamattoman tyhjyyden keskeltä luulen kuulevani Taika-ampujan alkusoiton viime tahdit ja sitten gramofonineulan päivä- ja viikkokausia jatkuvan raapivan äänen (201). 
Siellä isä istuu aivan liian matalalla jakkaralla harjoittelemassa sellonsoittoa, ja isoäiti makaa juhlapuvussaan korkean pöydän päällä (202). 
  • sellomusiikkia 
Syksyllä 1877 hän matkusti vielä kerran Lontooseen katsomaan Taikahuilun esitystä (229–230). 
Päivä päättyi useimmiten musiikkihetkeen. Kun sisällä talossa jo alkoi hämärtää mutta ulkona läntinen taivas vielä valaisi puutarhan, soitti Charlotte jonkin osaamansa kappaleen, ja varakreivi, appuyé au bout du piano, kuunteli vaiti (280–281). 
  • pianomusiikkia 
Silloin voi kuulla rumpujen pärinän, trumpettien fanfaarit ja luihin ja ytimiin käyvät komentoäänet, joissa ääni lähes sortuu. Sentinelles, prenez garde à vous! (286–287) – Vartiosotilaat, asento! 
Nainen, josta oli näin huolehdittu, oli nimeltään Sarah Camell, ja hän oli kuollut 26. lokakuuta 1799. Hän oli Ditchinghamin lääkärin puoliso ja lienee siten kuulunut Ivesin perheen tuttavapiiriin, lienee jopa todennäköistä, että Charlotte vanhempineen oli läsnä hänen hautajaisissaan, saattoipa kenties soittaa fortepianolla pavanen (291). 
Toinen yksityiskohta kirjan Saturnuksen renkaat kannesta. Kuva: Maailmankirjat
Tämän iltamusiikin jälkeen on hyvä nukkua hyvin ja levollisesti. Hyvää yötä! 

Vapun jälkeisenä sunnuntaina: katumus ja häpeä

Lauantain 2.5.1999 Kalevassa oli Oulun ortodoksisen seurakunnan silloisen kirkkoherran, isä Raimo Kiiskisen hartauskirjoitus "Kristus nousi kuolleista!" Se mainiosti sopii myös tähän pyhäpäivään. Siksi lainaan siitä kaksi tähän kirkkovuoden aikaan sopivaa kappaletta - ja kaiken lisäksi ilman kenenkään ja minkään lupaa.
Kun kirjoitan tätä, niin Oulun ortodoksisen kirkon lähistöltä kuuluu aikamoinen metakka. Nythän on vapun aatto ja kaikki kansa on juhlatuulella. Eikä siinä mitään pahaa olekaan, että ihmiset pitävät hauskaa ja juhlivat, mutta jotkut eivät näytä ymmärtävän, että juhlimisella on myös rajansa ja vastuunsa. Saatetaan päätyä siihen, että seuraavana päivänä ei enää ole hyvä mieli onnistuneitten juhlien johdosta, vaan edessä on katumus ja häpeä. 
Tuhlaajapojan paluu. Kuva: Ortodoksina tänään - Ajatuksia tämän hetken maailmasta ja sen ilmiöistä. Näkökulmana ortodoksisen kirkon ihmiskäsitys ja hengellinen perintö
Herra armahda! Sitten Kiiskinen kirjoittaa siitä, kuinka "Kirkko kehottaa meitä olemaan kaikessa kohtuullisia" ja "opettaa meitä olemaan vapaita", vaikka "Raamattu ei kiellä meitä viettämästä juhlaa". Meitä siis kehotetaan vapautumaan mielihaluista ja kiintymyksistä.
Vapaa tahto asettaa meille myös vastuun kantamisen taakan. Kun emme älyä tehdä vain oikeita valintoja, me olemme jatkuvasti Jumalan armosta riippuvaisia. Siksi tänäkin aamuna joku surkeasti katuu eilisen illan hölmöilyjä. Mutta on lohdullista tietää, että Kristus on läsnä todella katuvan ihmisen kärsimyksessä. 
Aamen!